Te kirjoititte ja siitä Teidät muistetaan.
Myös rouvanne Fredrika kirjoitti,
mutta mistä hänet parhaiten muistetaan?
Leivoksesta,
joka ei edes ollut hänen oma luomuksensa
vaan porvoolaisen kondiittori Asteniuksen keksintöä.
Tänään nostamme punssimaljan Runebergeille,
Johan Ludvigille ja Fredrika Charlotalle,
kaikille heidän kirjoilleen ja
ajatukselle siitä, että
tänä päivänä kaikki olisi ollut toisin
eikä rouva Runeberg toisi ensimmäisenä mieleen
vadelmahillokuorrutusta.
Suvussa kulkee mehevä resepti Runebergin tortuille:
150 g voita ja 1,5 dl sokeria
vatkataan vaahdoksi.
2 kananmunaa
sekoitetaan joukkoon.
50 g mantelirouhetta, 1,5 dl vehnäjauhoa,
1 dl korppujauhoja ja 2 tl leivinjauhetta
sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan.
0,5 dl kermaa ja 0,5 dl omenasosetta
sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan.
Taikina lusikoidaan leivosvuokiin,
vuokat puolilleen taikinaa.
Tortut paistetaan 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Jäähtyneet tortut koristellaan
lusikallisella vadelmahilloa ja
sokerikuorrutusrenkaalla.
2 kommenttia:
Sait minut hymyilemään. Suloinen tuo aloitus.
Meillä ei ole torttuja, en siis taida syödä tänä vuonna, vaikka pidänkin Runebergin tortuista. En nimittäin ole nyt yhtään leipomistuulella.
Mukavaa Runebergin päivää sinne!
Kiitos! Hyvää Runebergin päivää sinullekin!
Leipomistuuli ei aina iske juuri sopivana päivänä, mutta ei se haittaa. Runebergintorttujahan voisi maistella vaikka Fredrikan nimipäivänä 18. heinäkuuta rouva Runebergin ja naistenviikon alkamisen kunniaksi!
Lähetä kommentti