Hahmo hangella

Hiippalakkisessa hahmossa

jotakin

kipeäätekevän tuttua.

Mäenlaskun lomassa hidas hetki,

aikaa ihmetellä.

Jo helähtää

Tänään se putosi

helähtäen,

kevään ensimmäinen pisara.

Aurinko kutitti jäätipan

kimaltavaksi vanaksi

ja hyrskäytti kurkussa

naurunkureen.

Jotain pysyvää

Vanha menopeli

on kaivettu vintiltä.

Jo kultaisella 80-luvulla

tällä kuljettiin luistelukentälle

lampaantalja lämmikkeenä.

Nyt sitä kuluttavat 

toiset tyypit toppapuvuissaan.

Vihreää virtaa

Vain virta-avain puuttuu.

Leikkauspinta

Varsi viilletään, 

jotta vesi virtaisi.

Jokainen kohtaaminen

on uusi viilto pinnassa.

Hetken se kirvelee,

mutta pian virtaa vapaammin,

vesi ja ajatuskin.

Tunnesyömistä

Isoäidin kaupunkiasunto. Vesimaito. Palasokeri.

Syntymäpäivä. Ohuet lautasliinat.

Kesämökki. Muurinpohjaletut.

Rivitaloasunto. Hedelmäsalaatti.

Isoäiti. Uunijuusto.

Piparkakut.

Joulu. Luumukiisseli.

Syntymäpäivä. Täytekakku. Suklaanapit. Mandariinipalat.

Mummola. Tattaripuuro.

Isoisoäiti.

Voileipäkeksit. Meetvursti. Kurkkuviipaleet.

Isoäiti. Pullaviipaleet.

Pian ne tippuvat

Vaikka yrittäisi livahtaa portailta ovelle

salamannopeasti,

se ehtii silti sisälle

takinkauluksesta. 

Mikä on nopeampi kuin

kevään räystäältä irrottama

ensimmäinen vesipisara?

Sitä minä odotan,

hämmästynyttä riemunkiljahdusta,

nopeaa ravistusliikettä,

kevään kepposia.

En anna auringon laskea

On ihmisiä, jotka

osaavat vaieta

oikealla hetkellä.

Sitten olemme me, joille

vaikeneminen on vaikeaa.

Kovapäisten suvun viha on

sammakoita ja dinosauruksia,

vääriä sanoja väärään aikaan.

Mutta yhden asian olen oppinut:

en anna auringon laskea sen ylle.

Poika nimeltä Toivo

Vanha ystävä

puhui minulle

toivosta.

Poika nimeltä Toivo 

otti osan taakastani kantaakseen.

Ikkunalla itää

Ikkunalla itää.

Linnut laulavat

hämärän hetkestä

pitkälle iltapäivään.

Aurinko narraa 

lämpömittarin näyttämään

keväisiä lukemia.

Jos aamulla herätessä 

on valoisaa,

ei välttämättä olekaan

nukkunut pommiin.

Ehkä voisi hiljalleen 

uskaltautua uskomaan,

että kevät tulee kuitenkin.

Kotiinpäin

Häilyvät hetket.

Vesi jäässä, 

minäkin.

Kanavassa virtaa.

Sydän tyhjänä

kotiinpäin.

-35,4

Mehua menneisyydestä

Silmäni osuivat

naapurihäkin hyllylle.

En muista, että 

minun elinaikanani

olisi myyty omenamehua

punaisessa purkissa.

Ehkäpä tuohon tölkkiin liittyy

rakkaita muistoja.

Toivottavasti purkissa ei 

muhi kasvun ihme...

Melkein samanlainen

Jos silloin ennen

olisit tullut minua vastaan

sellaisena kuin nyt olet,

olisin tuskin tuntenut sinua.

Ei puisilla pompuloilla sidottuja saparoita,

ei isoäidin tekemää helmineuletta,

ei laivamatkalta ostettua tuoksua,

ei suuria silmälaseja eikä

kelloa pitkässä kaulaketjussa.

Lyhyissä hiuksissa harmaata,

vieraat vaatteet,

vieras tuoksu,

sirot silmälasit eikä enää 

kelloa ranteessakaan.

Mutta tänään,

pitkästä aikaa,

tuttu tuoksu ja

pahvilaatikosta etsimäsi helmineule.

Sinä 

melkein sellaisena kuin

sinut muistan.

Värit

Ikkunan takana

väritön pakkasaamu.

Maljakossa värejä,

keväisiä aavistuksia.

Pihamaalla pimeässä

Pihamaalla pimeässä

unisin ajatuksin,

kädet taskuissa.

Ympärillä kilisevä taivas,

pakastuva yö.

Edessä päivän paras hetki.

Peiton alla pehmeässä

tovin verran turvassa.

Särkynyttä ja säilynyttä

Tätä olen kaivannut.

Tätä olen pelännyt.

Että valo tulee taas ja

minun täytyy valita:

jäänkö varjoon vai

uskallanko viimeinkin valoon?

Tässä valossa näen kaiken kirkkaammin.

Heikkouteni ja haurauteni, 

jokaisen särön ja sortuman,

mutta myös sen,

mikä minussa on 

vahvaa, väkevää, virtaavaa.

Katse tahtoo kiinnittyä 

murtumiin

ja sivuuttaa sen, mikä vielä on 

ehjää.

Tyhjää täynnä

Hyllyllä

purkit tyhjää täynnä.

Haaveissa

purkit täynnä

hilloja ja hyytelöitä,

herukoita ja haaparouskuja,

elämän värejä.

Kaikkein paras tuoksu

Ajettu koulun pitkä alamäki

potkuriletkassa,

potkittu nauraen ja huutaen koko kotimatka.

Pihassa potkukelkka seinustalle,

lumisena tömistellen sisälle.

 Jo eteisessä tuoksu.

Äiti kotona,

uunilla monta pellillistä pullia.

Iso lasi täynnä maitoa,

lautasella lämmin pulla.

Koira selän takana puuskuttaen

osaansa odottamassa.

Paras hetki.

Pieniä toiveita

Näissä olisi

minulle kylliksi.

Lähteä linnunlaulussa

Pian on kevät ja

minä ajattelen kuolemaa.

Ei kenenkään pitäisi keväällä kuolla.

Tulee valoisaa, vihreää, elävää

ja juuri silloin joku joutuu lähtemään.

Mutta ehkä onkin hyvä

lähteä juuri keväällä.

Saa lähteä 

auringon paistaessa, 

kukkien puhjetessa, 

lintujen laulaessa.

Ja kuka tietää:

ehkä toisella puolellakin

on valoisaa.

Yksinäiset

Vanhat miehet vanhoissa autoissaan

ajavat näiden ovien eteen

joka päivä samaan aikaan.

Ovien taakse kadotessaan he muuttuvat 

säälittäviksi olennoiksi,

yksinäisiksi miehiksi,

joilla ei ole ketään muuta kuin toiset kaltaisensa.

Mikä minä olen

heitä säälimään?

Samaa tietä kuljen minäkin

päivästä toiseen.

Ehkä pitäisi kerrankin

pysähtyä, avata ovi ja istuutua nurkkapöytään.

Tai tarttua mikrofoniin ja laulaa.

Talven sinetöimät

Pakkanen 

piilottaa ja paljastaa.

Lumi peittää 

kuluneet kivijalat ja notkahtaneet katot,

mutta aurinko osoittaa armottomasti

jokaisen rapistuneen ovenpielen ja särön ikkunalasissa.

Sisällä pöly leijailee 

pakkaspäivän paisteessa ja laskeutuu huonekaluille.

Mutta sitä ei kukaan ole enää näkemässä.

Nämä huoneet on 

uusi aika sulkenut ja

talvi sinetöinyt.