maanantai 30. tammikuuta 2012

Kolme elämää


Olisipa pilalla vain
yksi
päärynä,
leipäpala
tai
elämä.
Mutta home tarttuu
niihinkin.
jotka ovat 
kelvottoman kyljessä kiinni.

torstai 26. tammikuuta 2012

tiistai 24. tammikuuta 2012

Kylmävarpaiset


Lämpöä kaipaa
kuusi jalkaa:
neljä lyhyttä ja karvaista,
kaksi pitkää ja paljasta.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Valikoiva kuulo


Joskus täytyy kurkistaa
tarkastaakseen,
onko se niin tukossa
vai
onko se vain toisella taajuudella.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Yhteinen sävel


Kumpi on oikeassa:
ihminen, joka luulee ettei pidä koirista
vai
koira, joka luulee ihmisen pitävän ainakin tästä koirasta?

perjantai 20. tammikuuta 2012

torstai 19. tammikuuta 2012

Rakkaiksi tulleet


Kodissani on
esineitä, joita
en koskaan olisi sinne itse hankkinut.
Rakastan niitä siksi,
että niiden antajat ovat minulle rakkaita.
Myhäilevä puutarhatonttu,
lasinen kirjapaino...
Hyvien ihmisten
hyviä ajatuksia,
minun tavoitettavissani
silloinkin, kun emme tapaa.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

tiistai 17. tammikuuta 2012

Juurilla


Viime viikkoina
paljon pohtimista.
Miten olla
yhtä aikaa
kiinni ja irrallaan?

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kauan sitten sunnuntaisin


Äkkiä muistan 
talviset sunnuntait.
Minä ja se minua puolitoista vuotta vanhempi
pulkassa tai potkurissa
lampaantaljan päällä.
Sitten kentän laidalla
kärsimättömänä, jännittyneenä,
kun luistinten nauhat kiristetään.
Ja lopulta jäällä
varovasti, haparoiden.
Silti kerran kävi niin,
että kaaduin ja löin pääni.
Onneksi päässä oli
se vihaamani karvahattu,
jossa oli harmaanruskeaa mokkaa ja turkista,
vaikka olisin tahtonut
valkean, kankaisen hatun,
jossa oli tekoturkisreunus ja päälaella kaksi pompulaa nauhojen päissä.
Sellainen oli sillä tytöllä,
joka muutti Ruotsiin.
Kotona ruoan valmistumista odotellessa
leikittiin kauppaa.
Piirustuspöydän takaa myin
porkkanoita sille kiusankappaleelle.
Kun punaposkiset kotiinpalaajat 
istuivat ruokapöytään,
lautaselle nostettiin
jauhelihapihvejä, perunamuusia, kastiketta ja porkkanaraastetta.
Minä rakastin sitä, kun
ruskea kastike levisi porkkanaraasteeseen asti.
Ruoan jälkeen
nukahdettiin
kaikki neljä kyljikkäin.
En tiedä mitään parempaa.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Pikku yllätys


Äsken
kuulin kolahduksen.
Postiluukusta putosi
kortti alakerran naapurilta.
"Pikku yllätys päivääsi",
siinä sanottiin.
Juuri nyt minun sydämeni
on täynnä iloa.

torstai 12. tammikuuta 2012

Kevät kuiskii



Sinä minut opetit
kevättä ja kukkia
rakastamaan.
Tänään yllätit minut
ensimmäisellä kevätkimpulla.
Katsohan:
sinun sisälläsi
on valo,
vaikket sitä itse aina uskokaan.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Hetki hiljaa


Kerran
istuin tässä 
ja 
kuuntelin.
Nykyään
hiljaisia hetkiä
on liikaa
enkä enää
osaa kuunnella.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Lohduton näky


Se on pudottanut
kaikki kukkansa,
lokakuun lemmikki.
Vieläkö se selviää
uuteen talveen?

maanantai 9. tammikuuta 2012

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

lauantai 7. tammikuuta 2012

Nimet kirjoihin

 

Varovaisin käsin
täytyy pidellä
pientä elämää,
jonka kummiksi
olin kutsuttu.

perjantai 6. tammikuuta 2012

torstai 5. tammikuuta 2012

Avoinna


En kuvitellut
tähänastista
elämääni
tällaiseksi.
Millaiseksi
kuvittelisin sen
tästä eteenpäin?

maanantai 2. tammikuuta 2012

sunnuntai 1. tammikuuta 2012