Käännän selkäni

Takana yksi kaikkien aikojen

huonoimmista vuosista.

Käännän selkäni

tälle vuodelle,

pitkälle ja pimeälle ja

suuntaan katseeni valoon.

Tänä yönä

taivas on toiveita täynnä.

Pieniä eläimiä

Kaksi päivää

piirileikkiä eläinasuissa,

kimeää puhetta,

kikatusta,

laulua virallisin ja väännellyin sanoin,

törmäilyä,

rutistuksia polven korkeudelta,

kiukunpuuskia ja hyvän mielen hyrinää.

Risteyksessä

Mahdollisia polkuja 

moneen suuntaan.

Seison risteyksessä

enkä osaa valita niistä yhtäkään.

Ehkä lumi ehtii sulaa ja

kadottaa kaikki jäljet

ennen kuin pystyn päättämään.

Entä jos astuisin

toiseen suuntaan ja

kahlaisin oman polkuni

umpihankeen?

Jo jaksaa paistaa

 

Tänään se jaksoi taas paistaa,

haalea talvipäivän aurinko.

Kajona vastarannan yllä,

valoina ja varjoina hangella.

Vähän valoa,

lämpöä ei vielä lainkaan.

Onnelliset ihmiset kodikkaissa taloissaan

Vieraat talot

valot ikkunoissaan.

Ikkunoiden takana

onnelliset ihmiset

kodikkaissa elämissään.

Kadulta katsellen

kaikki näyttää täydelliseltä.

Sammunut

Se, mikä minussa joskus oli

tulta ja tappuraa,

on haalentunut, vaalentunut,

menettänyt hehkunsa.

Se, mikä ennen paloi,

on nyt jäässä.

En tiedä,

odotanko enää kevättä.

Ehkä mikään ei voi

sulattaa sitä, 

joka jäätyi sisältäpäin.

Sivustakatsoja

Joskus voi

seisoa takavasemmalla ja 

olla siihen tyytyväinen.

Aina sivustakatsojan osa

ei riitä. 

Mutta miten ottaa askel ja

tulla osalliseksi?

Joulupuu on rakennettu

Oksilla

perinteiset koristeet -

silmäpuoli joulumuori,

punaposkinen lumiukko,

pumpulipilvellä istuva enkeli.

Lisänä 

hiutaleita ja helmiäistä.

Joulupuu on rakennettu.

Missä viipyy joulu?

Salaperäistä sipinää

Sipistään ja supistaan,

paperit rapisevat,

nauhoja kiharretaan,

kortteja kirjoitetaan.

Lämpenee.

Ei aivan vielä

Vielä hetken aikaa

ennen kuin

kukat puhkeavat

ja keskelle synkintä talvea

tulvii tuoksu.

Älä mene komeroon!

Näin neuvoo pesunkestävä Martta.

Ja Martta kyllä tietää kaiken,

mikä on tietämisen arvoista.

Siivousstressitöntä jouluviikkoa!

Uninen näky

Vasta iltapäivällä herättyään

näkee asioita, joihin ei

koko päivän valveilla ollessa

kiinnitä lainkaan huomiota.

Tämäkin kristallinen joulupallo

kasvaa talon seinässä,

mutta vasta 

unisen päivän pimeinä tunteina

sen todella näkee ja ajattelee, että

pitäisi ehkä 

hidastaa useamminkin.

Kruunattu

Ikivehreydessään

kuusi on 

talven kuningatar.

Tulevan juhlan kunniaksi

se on puettu

loistavaan pukuun.

Kasvun ihme

Tänään eräs hyvin tärkeä

pieni tyttö

juhli syntymäpäiväänsä.

"Onko siitä tosiaankin

jo kaksi vuotta,

kun tämä rakas tyttö syntyi?",

minä ajattelen ja tunnen itseni

vanhaksi tädiksi, joka 

kerta toisensa jälkeen jaksaa ihmetellä

lasten kasvua.

Ihme se onkin.

Joulun värejä?

En usko koskaan kyllästyväni

joulunajan punaiseen ja vihreään,

mutta tässä jatkuvassa keväänkaipuussani

sain laihaa lohtua 

keväisiä kukkaruukkuja katsellessani.

Vielä vähän aikaa ja

niistä nousee jotakin vihreää, uutta, elävää.

Keskipäivän kuutamo

Joulukuussa päivät ovat kummallisia:

kuu kurkistelee männynlatvan yllä

päivän keskimmäisellä hetkellä.

Välillä on vaikea erottaa,

mitä vuorokaudenaikaa eletään.

Nämä lyhyet valoisat hetket

pitkän pimeän lomassa

eivät jaksa sammuttaa valonkaipuutani.

Mutta enää ei tarvitse odottaa pitkään:

pian pimeys kääntyy kohti valoa.

Klisee päivässä...

Niin kulunutta,

mutta aina yhtä totta.

Kunpa tarttuisinkin...

Gramma onnea

"Gramma onnea 

on parempi kuin

kilo viisautta",

sanoo italialainen sananlasku.

Liiasta viisaudesta ei

minun tapauksessani taida olla pelkoa.

Joskus tuntuu, että

onnenhetket ovat ihan liian harvassa.

Kunpa jaksaisi iloita niistä

gramman tuhannesosan painoisistakin

onnenpilkahduksista.

Niiden voimalla jaksaa monesti yllättävän pitkälle.

Viisaus taitaa olla yliarvostettua.

Jäässä

Se, mikä syksyllä oli

villiä, vallatonta ja

täynnä elinvoimaa,

on poissa.

Se, mikä kaikista säännöistä piittaamatta

kiipesi pitkin seinää ja 

koukeroisilla kynsillään tarrasi minne tahtoi,

nukkuu alakuloista unta.

Ja minä olen yhtä jäässä,

sisältä ja ulkoa.

Juuri nyt tuntuu,

ettei kevättä voi enää tulla.

Viha

Vihaa on helpompi kestää, kun se on

punaista, kuumaa, polttavaa.

Kun sillä on väri ja ääni.

Kun se rätisee, sähisee ja paukahtelee.

Paljon vaikeampi on kestää äänetöntä vihaa.

Kylmää vihaa, jolla ei ole väriä.

Vihaa, joka on jäätä ja hiljaisuutta.

Toisen voi vaientaa kylmällä vihallaan.

Mutta pahinta on 

vihata itseään ääneti,

jäädyttää itsensä sisältäpäin.

Rypyssä

Huomasin tällä viikolla, että 

olen rypyssä.

Nauraessa silmäni ovat 

kapeat viirut uurteiden lomassa.

Katselin kasvojani peilistä 

enkä tiennyt mitä tuntea.

Nämäkö ovat niitä

elämisen merkkejä?

Vieläkään en ole ostanut

silmänympärysvoidetta.

Ehkä nyt olisikin jo

liian myöhäistä.

Kahdeksankymmentä litraa kyyneleitä

Kuulin eilen radiosta, että

ihminen vuodattaa elämänsä aikana 

keskimäärin

80 litraa kyyneleitä.

Isoäidin nenäliinaa hypistellessäni mietin,

montako litraa ehti aikanaan isoäidin silmistä valua ja

montako pisaraa minä olen omasta kokonaismäärästäni

jo kyynelehtinyt.

On onni, ettei kyyneleitä ole kerätty talteen.

En tahtoisi tietää, montako itkua

on vielä itkemättä.

Vanhat konstit

Mentiin sitä eteenpäin ennenkin,

päivänvalossa ja pimeässä.

Nyt on aika minun ottaa

vanhat konstit käyttöön,

sytyttää lyhtyni ja lykkiä 

vaikka hammasta purren.

Sisulla siitä selviää,

tiesi vanha kansa.

Kaikkein kaunein kortti

Voiko sen enää tämän kauniimmin sanoa? 

Samaa toivon minäkin,

jokaiselle teistä!

Täällä tuoksuu pipareille!

Itsenäisyyspäivän iltana

leivottiin ja paistettiin

suuri satsi piparkakkuja.

Niistä riittää myös isovanhemmille,

isoäiti-ressu kun ei kipsatulla kädellään voi leipoa.

Taitaa olla ensimmäinen kerta,

kun isoäidiltä jäävät piparit paistamatta.

Lohdutukseksi koristelin pipareita

kimalluksella.

Suljettujen ovien takana

Haalistuneessa valokuvassa 

mies katsoo

suoraan kameraan.

Asepuku, saappaat.

Nuori mies,

minun isoisäni.

Ei sankari vaan

tavallinen suomalainen mies.

Kun se kaikki oli ohi,

isoisä ei koskaan tarttunut aseeseen.

Siitä kaikesta puhuttiin

suljettujen ovien takana,

ei isoisä tahtonut siitä lapsilleen puhua.

Nyt minä luen siitä kirjoista,

tahdon avata oven ja tietää.

Raskasta taakkaa he ovat kantaneet,

isoisä joka on jo mennyt ja

ne jotka ovat vielä täällä.

Kohti piparinpaistajaisia

Tänään valmistaudutaan 

perinteisiin itsenäisyyspäivän piparinpaistajaisiin.

Isoäiti leipoi piparkakut aina itsenäisyyspäivänä.

Sama tapa ja taikina on periytynyt seuraaviin sukupolviin.

Isoäidin hyvä piparkakkutaikina valmistuu näin:

3 desilitraa siirappia, 285 grammaa sokeria,

1 tl kanelia, 1 tl neilikkaa, 1tl kardemummaa,

1 tl jauhettua pomeranssinkuorta ja ripaus maustepippuria

kiehautetaan kattilassa.

Seos otetaan levyltä. Joukkoon lisätään 285 grammaa voita.

Annetaan jäähtyä kädenlämpöiseksi. 

Lisätään 2 kananmunaa.

Lisätään 1 ruokalusikallinen soodaa ja 1 kilo vehnäjauhoa.

Sekoitetaan taikinaksi. 

Taikina peitetään kelmulla ja sen annetaan tekeytyä yön yli viileässä.

Tuntematon Hanna-täti

En tiedä, kuka oli Hanna-täti,

jonka kakkuja joulunaikaan maistellaan.

Hyviä pikkuleipiä hän kuitenkin osasi leipoa ja

jätti ohjeensa iloksi muillekin.

Hanna-tädin kakut:

 Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja
valmista sillä välin taikina:

3 dl sokeria
1,5 dl kermaa
2 tl leivinjauhetta
150 g voita
5 dl vehnäjauhoa
1, 5 dl perunajauhoa

tai vaihtoehtoisesti
isoisoäidin ohjeen mukaan:

3 dl sokeria
1,5 dl kermaa
1 tl soodaa
1,5 dl voita
4 dl karkeaa vehnäjauhoa
4 dl perunajauhoa

Sekoita kerma ja sokeri.
Lisää suurin osa vehnäjauhosta sekä leivinjauhe tai sooda.
Lisää sulatettu voi ja loput vehnäjauhot.
Sekoita taikinaan viimeiseksi perunajauho.
Pyörittele taikinasta pellille pieniä palloja.
Paista kullanruskeiksi.