Viime hetkillä

Voisin kai ajatella,

että tämä vuosi oli

onnistunut.

Kävihän minulle ainakin paremmin kuin

hämähäkille, joka

vuoden viimeisena päivänä

menetti henkensä.

Minä selvisin hengissä.

Lupa valaista

Jos antaisin sille vallan,

se saattaisi päästä läpi.

Tyytynyt

Jos joku muu olisi

sulkenut minut

tähän häkkiin,

lyönyt oven kiinni ja

lukinnut sen,

olisin taistellut vastaan.

Olisin vääntänyt kalterit mutkalle,

lyönyt, purrut, tapellut

tieni ulos.

Mutta minä itse suljin oven

ja heitin avaimen pois.

Istun keinuvalla orrella

haikeasti, huterasti heijaten.

Myrskypäivän varavalo

Sain kynttilän.

Mihin nuoruus päättyy?

 Jos täytyy elää kauan,

hyppäisin mieluiten

suoraan nuoruudesta vanhuuteen.

Keski-ikäinen.

Kauhea sana.

Vanhus 

kuulostaa paljon viehättävämmältä.

Siniset ja punaiset

Niin on koira

emäntänsä kaltainen,

että kulkee omaa tietään

silloinkin, kun jaetaan 

sinisiä ja punaisia 

nauhoja.

Taas tuli todistetuksi, että 

joskus pelkällä temperamentillakin pärjää.

Jotakin mieltä

Yllättäviltä tahoilta

niitä tulee,

sydäntälämmittäviä sanoja.

Jos ei joulumieltä,

ainakin hyvää mieltä!

Selkäpuolella

Onko siitä tosiaan

jo seitsemän vuotta,

kun onnetar käänsi selkänsä?

Kun joulu ei enää ollutkaan

rakastettu vaan vihattu?

Kun aika alkoi samalla hetkellä

juosta ja mataa?

Laskin aivan itse eilen,

kun näin silmät peilissä,

itkusta punaiset.

Nyt on joulu.

Mutta ei minussa.

Joulutoive

Sieppaa

minulle

hyvät unet!

Talvipäivä seisahti

Rantapolulla

katseltiin valoja ja

kohdattiin jääkarhu.

Minä luulin sitä

samojedinkoiraksi,

mutta lapsi näki tarkemmin.

Ensimmäinen jouluruusu

Sen nimi on

Helleborus.

Se availee silmiään

meidän ikkunallamme

ja

me ihmettelemme sitä

kumpikin,

minä ja se,

jolla on vieläkin tarkempi nenä.

Eteisen lattialla

Tänään

muistivat

nämä neljä.

Pirstotut tähdet

 

Vinhassa vauhdissa

toisiinsa törmänneet,

säpäleiksi silpoutuneet.

Nämä pienet

Kunpa

tämä pieni

ei koskaan lakkaisi uskomasta

balettihaaveisiinsa.

Ja kunpa

se vielä pienempi

ei koskaan lakkaisi kertomasta

tarinoita

pienestä ja vihreästä

Marpsis-hiirestä,

joka oli ongelmissa.

Toistaiseksi tapahtumatonta

Sanovat,

ettei mikään ole

mahdotonta.

Miksen sitten vieläkään

ole herännyt

aamuun, jona kaikki näyttäisi 

uudelta,

puhtaalta ja kirjoittamattomalta?

Joulumieli

Piileksiikö se 

kuusenoksien alla?

Tänne se ei ainakaan

ole löytänyt.

Joulumyyjäisissä

En voinut vastustaa

riemukkaita raitoja.

Varmoja tapauksia

Sellaisia ne olivat

joskus aikoinaan,

Hanna-tädin kakut

nimittäin.

Vaan eivät ole enää.

Littanoita, lättänöitä,

yrittipä millä keinoin hyvänsä.

Mistä tämä voi johtua?

Osoitelistojen äärellä

Perinteisesti

viime hetkillä.

Kadonnut maailma

Jos vielä olisi olemassa

1900-luvun alun 

Viipuri

sellaisena kuin se 

ihmisten muistoissa elää,

lähtisin sinne heti tänään.

Vuodenajan väri

Ei sen tarvitse olla

punainen.

Kumpiko päivä tänään?

Koskaan ei voi tietää,

millaiseen päivään herää.

Arkiset asiat

Joskus

ne auttavat säilyttämään

sen viimeisen järjenhivenen.

Asioita, joita kodissani rakastan

Valo.

Se on kaikkein tärkein.

Päivän kysymys

Jälleen

yksi muistutus

ystävien merkityksestä.

Joka päivä 

niitä jostakin ilmestyy

ja

aina ne yllättävät minut.

Olenko minä todella

kaiken tämän arvoinen?

Olenko minä 

ansainnut jotakin näin hyvää,

näin hyviä ihmisiä ympärilleni?

Tuttuja asioita

Itsenäisyyspäivä.

Perinteinen piparkakkupäivä.

Vanhojen muottien joukossa

tänä vuonna yksi uusi.

Perunajauhot tutussa purkissa.

Ja purkin kyljessä tarra vuosikymmenten takaa,

samanlainen kuin kotini keittiön kaakelissa.

Maailmassa kaikki kohdallaan.

Ystävän ääni

Puhelin soi juuri silloin,

kun yritän avata kotioven,

että itku tulisi vasta eteisessä eikä rappukäytävässä.

Ihmisten välinen yhteys

yllättää minut yhä uudestaan.

Omenaisena omana

Lapsena kadehdin niitä,

joilla oli lempinimi.

Ajattelin, että 

minulla on

typerä nimi.

Ne, joilla oli lempinimi,

saivat sokeripurkkaa ja

talveksi Luhdan vaaleanpunaisen toppatakin.

Minulla oli pelkkää ksylitolia ja

monivärinen toppahaalari.

Kauan kannoin kaunaa

lempinimettömyydestäni,

kunnes äkkiä se iski minuun.

Minulla on lempinimiä,

on lukematon määrä.

On nimiä,

joita käyttää vain äiti.

Nimiä, 

jotka kuulostavat oikealta vain isän suusta.

Nimiä,

jotka vain veli osaa ja saa sanoa.

Nimiä,

joita ystävät lisäävät lauseisiinsa.

Eilen illalla lukiessani

vanhoista vienalaisista kylistä

tunsin jotakin oudosti tuttua.

Tytön sanottiin

"kasvaneen kukkana,

omenaisena omana".

Samoin kasvoin minäkin,

toisin nimin

mutta yhtä kalliina,

tiedän sen jo.

Silkkaa rakkautta

se purkkakin.

Kadonneet

Meitä oli kaksi.

Niin myös sukkia.

Ensin katosi

toinen sukista,

sitten toinen meistä.

Sukkaa ei ole

etsinnöistä huolimatta löytynyt.

Toisesta kadonneesta on

satunnaisia näköhavaintoja ja

toive lopullisesta löytymisestä.

Omakuva 02122011

Tänä iltana tällainen.

Saa avata!

 

Joka vuosi

yhtä jännittävä hetki.