Kevyet jalat

Odottamaton kohtaaminen kadulla:

kadunvarressa seisoo ventovieras vanha pappa

vaalimainoksia katselemassa.

Minä kuljen ajatuksissani taivaalle tuijotellen.

Äkkipysäytyksen tekee kirkassilmäinen pappa.

Pappa: Sinulla on kevyet jalat.

Minä: Anteeksi?

Pappa: Sitä vaan, että sinulla on kevyet jalat,

mutta kunhan tulet minun ikääni, 

alkaa jalat painaa.

Juttelemme tovin.

Pappa kertoo sairastelleensa ja 

maanneensa viimeiset kolme kuukautta

kattoon tuijottaen.

Nyt mieli virkistyy, kun pääsee taas ulos.

Hymyilemme molemmat.

 

Pappa: Toivon sinulle poutapilviä, myötätuulia ja hymyhuulia.

Eikös ollutkin hyvin sanottu?

Minä: Oli, oikein osuvasti!

Hymyhuulin ja kevein jaloin jatkan kotimatkaa.

Se pääsi sisään...

 

 

...eikä tätä valoa

voi sammuttaa!

Uunin täydeltä

Onko kuvassa Kuun pinta

vai muinaisia kraatereita?

Ei, vaan siinä paistuu

paras pannukakku!

Kuohkeimman pannarin

valmistat näin:

Vatkaa kulhossa 4 kananmunaa.
Lisää joukkoon 1,5 dl sokeria,
1 tl suolaa ja
1 tl vaniljasokeria.
Kaada sekaan 6-8 dl maitoa.
Sekoita keskenään
4 dl vehnäjauhoa ja
1 tl leivinjauhetta.
Lisää kuivat aineet taikinaan ja
hämmennä hyvin.
Lisää taikinaan lopuksi 
100 grammaa sulatettua rasvaa.

Jätä taikina tekeytymään 
pariksi tunniksi.
(Pannarinnälkäisimmille tiedoksi, että
pannarin voi kyllä paistaa vaikka heti,
mutta lopputulos on vielä herkullisempi,
jos taikina saa vähän aikaa tekeytyä.)

Paista pannukakku 200 asteessa.

Pöydän ääressä 

pannarin päälle levitellään oman maun mukaan

esimerkiksi hilloa, jäätelöä tai pelkkää sokeria

ja nautitaan!

Kukkia minulle

Onnea on

itse itselle tilattu

kevätkimppu.

Irti

Onko vapaus

vielä hullaannuttavampaa,

kun on ollut takertuneena

liian pitkään?

Kenties suotuisimmat tuulet

suodaan juuri niiden siipien alle,

jotka ovat kauan olleet

kyvyttömät lentämään.

Jotakin puuttuu

Seisoisinpa 

portaiden päässä

keskellä palavaa taivasta,

syttyisin palamaan minäkin.

Vaaleanpunaisten lasien läpi

Ystävien onni

valaisi minutkin.

Toisen ilo 

voi olla 

suurempi kuin

oma epätoivo.

Eikä metsää enää ollut

Kevätiltana ne tulivat,

kiiluvasilmäiset helvetinkoneet.
Kun ne illan pimeydessä lähtivät,

 ne veivät metsän mennessään.

Elävää

Talven aikana kertynyt pöly

on peittänyt alleen

elämän värit.

On aika pyyhkiä menneen talven murheet

ja antaa kevään tulla.

Joko on aika?

Joko on aika

päästää pakkaspäivien

uskollinen toveri

ansaittuun kesälepoon?

Tuijottajat

Mitä ne ajattelevat,

yksin avannon ääressä istuvat?

Mitä niiden mielessä liikkuu,

kun jään alla ei liiku mikään?

Niska jäykkänä ne tuijottavat

mustaan veteen,

vipsauttavat rannettaan ja

tuijottavat taas.

Kahisevia helmoja

Lapsena juhlissa on parasta

kiiltävät, kahisevat helmat,

ruusukkeet,

korkeajalkaisista laseista juominen,

täytekakku,

tömistely vierailla lattioilla.

Ja onnellinen raukeus juhlien päättyessä:

kotimatkalla on hyvä nukahtaa auton takapenkille.

Rakas Minna

Rakas Minna.

Sinä kirjoitit ihmisistä.

Kirjoitit niin, että se sai

minut itkemään.

Sinun lauseesi,

mustia ja valkeita

niin kuin ihmiselämä,

omasikin.
Aamulla ikkunasta katsoessa
lippu liehui kevättuulessa
Sinulle.

Havahduin

 

Sininen valo

alkaa vaihtaa väriä.

Linnutko sen tuovat mukanaan?

Luulin kuulleeni väärin,

kun radiossa kerrottiin

ensimmäisten muuttajien palanneen.

Havahduin.

Enää ei tule niin pimeää,

että voisi piiloutua.

He tahtoivat

Tyttö, joka

uimarannalla puki pikkusisarensa niin paksuihin vaatteisiin,

etteivät nämä päässeet taapertamaan veteen.

Poika, joka

ei koskaan oikein oppinut lukemaan ja kirjoittamaan,

koska silmälasit olisivat olleet liian kalliit.

Nuori nainen, joka

valehteli ikänsä päästäkseen

töihin ravintolaan.

Nuori mies, joka

putosi polkupyörineen jäihin

saattaessaan nuorta naista kotiin.

Äiti, joka

valvoi yksin koko yön

kuolleen tyttövauvansa vierellä.

Isä, joka

ei matkojen päästä päässyt kotiin

lastaan suremaan.

Isoäiti, joka

käski ottaa lisää kääretorttua ja leikkasi päälle vielä ison kimpaleen jäätelöä.

Isoisä, joka

tarjosi Sisu-pastilleja.

Kuudentenakymmenentenä

hääpäivänään

he ovat eläneet yhdessä kaksi kokonaista ihmiselämää.

Minun isoäitini ja isoisäni,

rakkaat.

Varjossani

Olen jäänyt

itseni varjoon.

Sen kuvan, jonka

jo lapsena loin.

Kuvan, jota 

muutkin ovat tottuneet katsomaan ja

pitämään oikeana.

Mutta minä en ole se

huolestunut pieni tyttö,

joka säilöö maailman murheet sisälleen.

En halua enää elää

menneet murheet mielessäni.

On aika astua pois 

itsensä varjosta.

Kesää odotellessa

Lapsena kesä alkoi vappuna,

kun ostettiin ensimmäiset pehmikset.

Vielä viluttaa ajatuskin jäätelötötteröstä.

Mutta ehkä vielä lämpenee, 

sisältä ja ulkoa.

Korkean paikan kammo

Harhailen

pimeissä nurkissa,

jyskytän 

suljettuja ovia.

Korkean paikan kammo

estää kiipeämästä

ja työntämästä luukkua auki

valoon ja vapauteen.

Nyplääjä

Isoäiti

ei uskonut itseensä.

Ei siihen naiseen, joka

osasi tehdä kaiken,

mitä ihmiseltä voidaan vaatia

ja vielä enemmänkin.

Isoäiti 

ei uskonut siihen naiseen, joka tiesi miten 

tyynyliinannauhat kiharretaan,

kanan kaula katkaistaan,

lakanakangas kudotaan,

sianveri vatkataan,

hienolle väelle katetaan.

Isoäiti

uskoi työntekoon.

Siihen, että itkut itketään

pää lehmän lämmintä kylkeä vasten.

Ja nyt minä mietin:

tunsiko kukaan sitä naista, joka

kaupunkiin muutettuaan
peitti television pitsiliinalla ja käytti sitä kukkapöytänä?
Tiesikö kukaan,
mitä liikkui sen vanhuksen päässä, joka

opetteli nypläämäänkin,
vaikka väitti olevansa siihen liian vanha?
Vielä silloinkaan isoäiti ei uskonut itseensä,
vaikka vanhoissa sormissa syntyivät hämähäkki ja manteli.
Olisin halunnut tietää,
mikä vei uskon itseesi.
Nyt minun täytyy löytää vastaus itse.

Miltä kaipaus kuulostaa?

Kaipauksella on

hiljainen ääni.

Se on valokuva-albumin sivujen rapinaa,

unista tuhinaa,

sammuvan tulen sykähtelyä.

Kaipaus on 

vanhojen piippujen alakuloista kohinaa,

vielä läsnäolevaa mutta ehkä jo pian vaiennutta.

Jos hiljenee,

voiko kaipaus saada uuden äänen?

Turvassa kaiken yllä

Jospa joskus 

kohoaisi kyllin korkealle,

kauas kaikesta siitä,

mikä kärventää kuoliaaksi,

jos edes siivenkärjellä koskettaa.

Koteloituneet

Jalkapohjaan meni aikoinaan 

tikku

enkä saanut sitä sieltä pois.

Se kovettui ja koteloitui pieneksi 

kipupisteeksi,

joka silloin tällöin muistuttaa olemassaolostaan.

Jotkut sanat

ovat koteloituneet minuun.

Viime aikoina ne ovat vihloneet liian usein.

Talviunta

Ne nukkuvat vielä,

pumpulipetiin peitellyt.

Ei vielä ole kiire herätä.

Vesi on sammuksissa,

aallotkin uneensa unohtuneet.

Pitkiä pellavia

Liukasta laskiaista ja hyvää naistenpäivää!

Maidottomat, kananmunattomat, soijattomat

herkkupullat valmistuvat näin:

Lämmitä 5 dl vichyä kädenlämpöiseksi.

Liuota vichyyn kokonainen hiivapala.

Lisää puolisen teelusikallista suolaa,

ruokalusikallinen kardemummaa sekä

puolitoista desilitraa sokeria.

Lisää taikinaan vähitellen yhteensä noin 1,7 litraa vehnäjauhoja.

Lisää taikinaan alustamisen loppuvaiheessa 

noin 150 g maidotonta ja soijatonta margariinia.

Vaivaa taikina joustavaksi ja anna kohota hyvin.

Pyörittele kohonneesta taikinasta

reilunkokoisia pullia. 

Kohota pullat, voitele ne sokerivedellä ja ripottele pinnalle raesokeria.

Paista 225 asteessa kullanruskeiksi.

Leikkaa jäähtyneet pullat kahtia.

Lusikoi pohjalle mansikkahilloa ja

päälle esimerkiksi vaahtoutuvaa kauravaniljakastiketta.

Täytettä tulee olla niin paljon, että

syödessä syntyy vähän sotkua.

Vaahtoviikset kuuluvat laskiaiseen!