Nyplääjä

Isoäiti

ei uskonut itseensä.

Ei siihen naiseen, joka

osasi tehdä kaiken,

mitä ihmiseltä voidaan vaatia

ja vielä enemmänkin.

Isoäiti 

ei uskonut siihen naiseen, joka tiesi miten 

tyynyliinannauhat kiharretaan,

kanan kaula katkaistaan,

lakanakangas kudotaan,

sianveri vatkataan,

hienolle väelle katetaan.

Isoäiti

uskoi työntekoon.

Siihen, että itkut itketään

pää lehmän lämmintä kylkeä vasten.

Ja nyt minä mietin:

tunsiko kukaan sitä naista, joka

kaupunkiin muutettuaan
peitti television pitsiliinalla ja käytti sitä kukkapöytänä?
Tiesikö kukaan,
mitä liikkui sen vanhuksen päässä, joka

opetteli nypläämäänkin,
vaikka väitti olevansa siihen liian vanha?
Vielä silloinkaan isoäiti ei uskonut itseensä,
vaikka vanhoissa sormissa syntyivät hämähäkki ja manteli.
Olisin halunnut tietää,
mikä vei uskon itseesi.
Nyt minun täytyy löytää vastaus itse.