Vapunvihaaja

 

Ei vappupallo vaan

pahan mielen poistopallo.

Toimii.

Hunnunkantajat

 

Suuren maailman häähuuma on

minulle liikaa.

Sen seuraamisen sijaan pyysin

tosielämän prinsessaa

pukemaan huntunsa

vuodelta 1975.

Itsekin huntua kokeillessani

muistin taas, 

miltä pienestä tytöstä tuntui,

kun äiti asetteli hunnun hiuksilleni ja

antoi minun ihailla itseäni peilistä.

Minä olin maailman kaunein tyttö.

Tätä huntua minä vielä jonakin päivänä kantaisin.

Vaan en kantanut.

Köyhät ritarit

Tädin tuoma pääsiäispitko

oli ehtinyt kuivahtaa.

Herkkuherrojen osastolta

esitettiin vieno toivomus

vanhanajan välipalasta.

Tätä tarjottiin kuulemma jo muinaisella 50-luvulla ja

isän lapsuusmuistojen merkeissä 

ryhdyin pullapitkon uusiokäyttäjäksi.

Samalla muistui mieleen,

että äiti tarjosi aikoinaan meillekin tätä samaista herkkua.

Perinneruokaa siis tämäkin.

Klassikkoherkku

valmistuu näppärästi näin:

Kuumenna paistinpannulla 

pari lusikallista voita.

Vatkaa kulhossa sekaisin 

kananmuna ja pari desiä maitoa sekä

vähän sokeria ja vaniljasokeria.

Leikkaa kuivahtaneesta

vaaleasta leivästä tai pullapitkosta viipaleita.

Kastele viipaleet munamaidossa

ja paista pannulla 

molemmilta puolilta kullanruskeiksi.

Tarjoa ritarit lämpiminä
hillon tai kanelisokerin sekä
kermavaahdon tai jäätelön kera.

Poispyyhitty päivä

Kadotin kokonaisen päivän. 

Näin levottomia unia

enkä avannut verhoja.

Sillä aikaa

kadut oli pesty,

piha oli alkanut kukkia ja

sää oli viilentynyt.

Poljettu

Minä olen 

jättiläisen tassun tallaama,

maahan poljettu,

nujerrettu.

Päälläni seisoo 

se sama hirviö,

joka ensin ajoi takaa,

uuvutti ja lopulta saavutti.

Olen niin väsynyt,

että oikeastaan tuntuu jo

lohdulliselta

olla tässä, 

tämän tassun tuuperruttamana,

pakoon pääsemättä.

Sait minut kiinni.

Tee minulle mitä tahdot.

Ihan vähän pääsiäistä

Vaikka pitkiä pyhiä pelkäänkin,

leivon silti mielelläni

perheen perinteiden mukaan.

Tänä vuonna 

esiliinassa häärätessäni mietin,

mistä asti 

rahka ja ananas 

ovat kuuluneet pääsiäiseen?

Ananas tuskin on ollut aikanaan

suomalaispirteissä kovin tuttu näky.

Vastaus jäänee pimeän peittoon.

Perheen perinteinen rahka-ananaspiirakka

syntyy seuraavin ohjein:

Sekoita keskenään
150 g voita ja 1 dl sokeria.
Lisää joukkoon yksi kananmuna.
Lisää taikinaan keskenään sekoitetut 
3 dl vehnäjauhoa ja
1 tl leivinjauhetta.
Muokkaa koossapysyväksi taikinaksi käsin.
Lisää tarvittaessa jauhoja.
Painele taikina vuokaan.

Jos vuoka on iso, 

tee taikinaa ja tarvittaessa myös täytettä

puolitoista annosta.

 Täytettä varten 
sekoitetaan keskenään
500 g rahkaa, 3 kananmunaa,
1,5 dl sokeria sekä 1 tl vaniljasokeria.
Levitä taikinapohjalle purkillinen ananaspaloja tai
sekoita halutessasi purkillinen valutettua ananasmurskaa täytteeseen.
Kaada täyte ananasten päälle.
Paista piirakka 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Piirakka maistuu 
myös pääsiäisen jälkeen,
kun vaihdat ananaksen tilalle
esimerkiksi marjoja tai muita hedelmiä.
Rahkan voi korvata 
esimerkiksi purkillisella kermaviiliä
tai vaniljajogurttia.
Kaneliripaus maustaa täytteen.

Kuulen kukkien kasvavan

 Ne ovat kaikkialla,

kevään merkit ja 

nyt jo vedenpitävät todisteet.

Versoo

Ikkunalaudalla

pikkuinen puutarha. 

Haaveissa

kasvimaa, karviaispensas ja kaksi kirsikkapuuta.

Pitkän perjantain piristys

Pienikin pilkahdus riittää.

Piilotettu katu

Olen löytänyt

kadun,

jonka olemassaolosta

en tiennyt mitään.

Siellä se odotti,

liian lähellä kotia.

Kadun varren

kauniit talot,

ennen patruunoiden asuttamat.

Rannassa salaperäinen

rakennus.

Löytöretki kotikulmilla.

Kevään ensimmäinen

Miten se onnistuu

joka vuosi

pujahtamaan esiin

salaa?

Mulahdus

Puro 

vanhan koulutien varrella

tulvii.

Puro, jota jo kauan sitten sanottiin joeksi.

Jokena se pysyy 

niin kuin

koulutiekin koulutienä,

vaikka koulu lakkautettiin jo vuosia sitten.

Metsä joen ympärillä tuoksuu samalta kuin silloin,

kun tasapainon lakeja uhmaten

roikuimme rantatöyräällä

puunoksista kiinni pidellen.

Se kuului kevääseen,

mulahdus virtaavaan veteen,

loiske kumisaappaissa,

kiireinen ja kylmä kotimatka.

Viestintuoja

Viikko ei voisi alkaa

paremmalla uutisella.

Luvassa on

hitaasti kasvavia haituvia,

pulppuavaa naurua,

huitovia nyrkkejä.

Muru

Aamukävelyllä

törmään siihen sanaan,

jonka usein kuulen.

Monelle minä olen muru.

Kunpa muistaisin sen silloinkin,

kun ovi sulkeutuu tai puhelu päättyy.

Päivä kevättä

Tennarit jalassa.

Orvokki amppelissa.

Kärpänen kengänkärjellä.

Tämä on kevättä.

Paikattu

Voinko millään korjata 

sitä, minkä olen

sinussa särkenyt?

Voiko mikään sitä korjata?

Sain laittaa laastarin sinuun,

paikata vuotavan haavasi.

Sitä en kuitenkaan osaa paikata,

mikä sisälläsi vuotaa.

En kestä kipuasi,

en tätä varsinkaan,

sillä sen on minun elämäni

sinuun viiltänyt.

Suru siivillään

Minne tahansa menenkin,

ne seuraavat mukanani.

Jostain ilmestyy

äänetön parvi,

kaartelee ylläni ja

katoaa

palatakseen taas kulkuani vartioimaan.

Tänään niiden siivet

eivät tunnu

raskailta.

Ne suojelevat minua,

ottavat osan surustani siivilleen.

Mutkan takana

Joskus ajattelin, 

että elämä on julma

piilottaessaan tulevan.

Nyt tiedän, 

että se on lempeyttä.

Mutkan takana

voi odottaa mitä tahansa -

toivottua tai pelättyä 

- mutta siitä ei tarvitse etukäteen huolehtia.

Mutkan takana on mahdollisuus.

Ruusuinen elämä

Pistää, 

vaikka yritän välttää piikkejä.

Puolet kevättä

Sen häntä on jo

kevääseen kääntynyt,

selässä vielä

talven taakka.

Kieroon katsonut

 

Pienellä tytöllä

pikkuriikkiset rillit.

Nojatuolin takaa kurkistaa

huolesta rypistynyt otsa.

Televisioruudussa

pulleavatsainen lapsi

katsoo kameraan silmät seisoen.

Miksei se hätistä kärpäsiä silmistään?

Lasien takana maailma kierossa.

Ei se silmistä johtunut,

ei silloin eikä nyt.

Vuosien muoto

Vuodet piirtyvät pyöreinä

puiden ja joidenkin ihmistenkin runkoihin.

Pihapuuhun piirtyi sata vuotta ja enemmänkin.

Minussa vuodet ovat tikkuja, 

pystyyn pistettyjä,

paikalleen puutuneita.

Täynnä

Mustien lintujen

raskaat parvet,

minuun ne tekevät pesänsä,

niin tiiviit ettei auringonvalo niitä läpäise.

Eikä minusta,

ääneni kadottaneesta,

ole niille huutamaan,

ettei täällä ole enää tilaa,

ei paikkaa pienimmällekään pesiä.

Kukoistamatta kuihtunut

Minussa ei ole mitään vihreää.

En ehtinyt edes kukoistaa ja

silti olen jo kuihtunut.

Se, minkä joskus oli

tarkoitus puhjeta,

lakastui ehtimättä kukkia.

Kaikki, mikä 

kevään tullen paljastuu,

ei ole elävää.

Pesäpuu on poissa

Puu

on poissa.

Se, jonka 

vuosikausia näin aamulla ensimmäiseksi.

Se, jossa 

varikset ja oravat kasvattivat poikasiaan.

Se, jonka

huojuntaa rakastin ja myrskysäällä joskus pelkäsinkin.

Rakas puu. 

Turvapuu.

Lapsuuden puu.