Vaikka pitkiä pyhiä pelkäänkin,
leivon silti mielelläni
perheen perinteiden mukaan.
Tänä vuonna
esiliinassa häärätessäni mietin,
mistä asti
rahka ja ananas
ovat kuuluneet pääsiäiseen?
Ananas tuskin on ollut aikanaan
suomalaispirteissä kovin tuttu näky.
Vastaus jäänee pimeän peittoon.
Perheen perinteinen rahka-ananaspiirakka
syntyy seuraavin ohjein:
Sekoita keskenään
150 g voita ja 1 dl sokeria.
Lisää joukkoon yksi kananmuna.
Lisää taikinaan keskenään sekoitetut
3 dl vehnäjauhoa ja
1 tl leivinjauhetta.
Muokkaa koossapysyväksi taikinaksi käsin.
Lisää tarvittaessa jauhoja.
Painele taikina vuokaan.
Täytettä varten
sekoitetaan keskenään
500 g rahkaa, 3 kananmunaa,
1,5 dl sokeria sekä 1 tl vaniljasokeria.
Levitä taikinapohjalle purkillinen ananaspaloja tai
sekoita halutessasi purkillinen valutettua ananasmurskaa täytteeseen.
Kaada täyte ananasten päälle.
Paista piirakka 200 asteessa 20-30 minuuttia.
Sekoita keskenään
150 g voita ja 1 dl sokeria.
Lisää joukkoon yksi kananmuna.
Lisää taikinaan keskenään sekoitetut
3 dl vehnäjauhoa ja
1 tl leivinjauhetta.
Muokkaa koossapysyväksi taikinaksi käsin.
Lisää tarvittaessa jauhoja.
Painele taikina vuokaan.
Jos vuoka on iso,
tee taikinaa ja tarvittaessa myös täytettä
puolitoista annosta.Täytettä varten
sekoitetaan keskenään
500 g rahkaa, 3 kananmunaa,
1,5 dl sokeria sekä 1 tl vaniljasokeria.
Levitä taikinapohjalle purkillinen ananaspaloja tai
sekoita halutessasi purkillinen valutettua ananasmurskaa täytteeseen.
Kaada täyte ananasten päälle.
Paista piirakka 200 asteessa 20-30 minuuttia.
Piirakka maistuu
myös pääsiäisen jälkeen,
kun vaihdat ananaksen tilalle
esimerkiksi marjoja tai muita hedelmiä.
Rahkan voi korvata
esimerkiksi purkillisella kermaviiliä
tai vaniljajogurttia.
Kaneliripaus maustaa täytteen.
myös pääsiäisen jälkeen,
kun vaihdat ananaksen tilalle
esimerkiksi marjoja tai muita hedelmiä.
Rahkan voi korvata
esimerkiksi purkillisella kermaviiliä
tai vaniljajogurttia.
Kaneliripaus maustaa täytteen.
2 kommenttia:
Minä olin tänä pääsiäisenä niin laiska, etten leiponut mitään. En perinteistä rahkatorttua, en pashaa, en yhtään mitään. Olla möllöttelin. Minä en ole laittanut ananasta rahkapiirakkaan, mutta se kyllä varmaan sopisikin tosi hyvin, kiitos vinkistä.
Laiskuus ja toimeliaisuus sopivassa suhteessa on oikein oivallinen yhdistelmä:)
Kokeile sitä ananasta vaikka sitten ensi pääsiäisenä, jos silloin sattuisit olemaan leipomistuulella!
Lähetä kommentti