Vanhat miehet vanhoissa autoissaan
ajavat näiden ovien eteen
joka päivä samaan aikaan.
Ovien taakse kadotessaan he muuttuvat
säälittäviksi olennoiksi,
yksinäisiksi miehiksi,
joilla ei ole ketään muuta kuin toiset kaltaisensa.
Mikä minä olen
heitä säälimään?
Samaa tietä kuljen minäkin
päivästä toiseen.
Ehkä pitäisi kerrankin
pysähtyä, avata ovi ja istuutua nurkkapöytään.
Tai tarttua mikrofoniin ja laulaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti