Se, mikä syksyllä oli
villiä, vallatonta ja
täynnä elinvoimaa,
on poissa.
Se, mikä kaikista säännöistä piittaamatta
kiipesi pitkin seinää ja
koukeroisilla kynsillään tarrasi minne tahtoi,
nukkuu alakuloista unta.
Ja minä olen yhtä jäässä,
sisältä ja ulkoa.
Juuri nyt tuntuu,
ettei kevättä voi enää tulla.
2 kommenttia:
Eräänä iltana huhtikuun lopulla Marilla oli tulossa kotiin ompeluseuran kokouksesta. Hän tunsi talven olevan ohi, ja hänet valtasi tuo keveä ja toiveikas mieliala, jonka kevään tulo aina herättää...Hän näki punertavat pellot, jotka häämöttivät kalpeaan purppuraan vivantavan usvan alta, laskevan auringon, mäntyjen pitkät suipot varjot, jotka lankesivat niitylle joen toisella puolen, ja liikkumattomat vaahterat, joiden oksissa silmut paisuivat tummanpunaisina. Kevät vaelsi yli maan ja tartutti ilonsa Marillan tyyniin askeliin.
-L.M Montgomery Annan nuoruusvuodet-
Vielä se kevät saapuu ja riehuvan talven ja pimeyden jälkeen se tuntuu sitäkin suloisemmalle.
Marille: Kiitos, Mariseni, taas kerran! Sinä olet ollut viime aikoina minun ilahduttajani, erityisesti maanantaisin.
Ehkäpä minun luonteessani on Marillan kyynisyyttä. Mutta pilkahteleehan Marillassakin se toiveikas puoli. Kiitos muistutuksesta!
Lähetä kommentti