Vanhoissa sukualbumeissa kokonainen tuntemattomien heimo.
Ja silti jokainen heistä tuttu.
Selaan sivuja, hauraita lehtiä, haalistuneita kuvia.
Mies asepuvussa, nainen valkkikampauksessa.
Pitsikauluksia, vedellä suittuja hiuksia.
Eläviä ihmisiä.
Katson silmiin omiani ja
tunnen kuuluvani joukkoon.
2 kommenttia:
Minullakin on pari albumia, joista en edes tunne ihmisiä. Ovat kulkeutuneet perintönä ja ovat minulle aarteita, vaikken tunne ihmisten tarinoita.
Kirjailijattarelle: Olen kuullut albumien ihmisistä kerrottuja tarinoita ja niiden perusteella tuntuu kuin olisin elänyt samassa ajassa, vaikken ole koskaan tavannut koko ihmisiä. Jotenkin kumman luontevasti tunnen solahtavani siihen jatkumoon, joka muodostuu kuvista katsovista ihmisistä, heidän lapsistaan, lapsenlapsistaan, lapsenlapsenlapsistaan ja minun sukupolvestani.
Lähetä kommentti