Kuuhun kallellaan

 
Tänä aamuna kello kolme

tuli kuu minua tapaamaan.

"Mene pois", minä sanoin.
"En jaksa puhua kanssasi nyt."

Mutta kuu ei mennyt.
Haikeansinisillä silmillään se katsoi minua.
"Älä aja minua pois", se sanoi.
"Olen yksinäinen."

Kuu tiesi, etten torjuisi sitä, sillä

olen aina ollut vähän kuuhun kallellaan.

Kuuhulluksi minua kutsuivat,

kun lapsena en täysikuun aikaan saanut unta.
Pelkäsin kuuta, sen pilvisensinistä hehkua.
Mutta enää en pelkää,
väsyn vain, jos joudun liian pitkään kuun kanssa keskustelemaan.
Kun lapsena valvoin kuutamoöinä,
istuimme kaikki yhdessä äidin ja isän sängyllä
maksamakkaravoileipiä syömässä.
Mutta enää ei kukaan tee minulle voileipiä.
Minä istun yksin sängylläni,
katson kuuta suoraan silmiin ja
minun on hyvä olla.