Aamulla pää on yhtä aikaa tyhjä ja täynnä.
En tiedä, mitä ajatella.
En tiedä, pitäisikö minun tehdä jokin päätös.
Päättää, ettei enää tätä.
Ei enää yllättäviä yöllisiä lähtöjä.
Ei enää kanyyleita ja kipulääkkeitä.
Toisessa sängyssä 94-vuotias miettii,
antaisiko katkaista molemmat jalkansa,
jalkateristä mädät, polviin saakka sinipunaiset.
Kun päätös on tehty ja lääkäri lähtenyt,
rouva istuu sänkynsä laidalla
jalkojaan vimmatusti heilutellen.
Vielä viimeiset kerrat.
Vai toivooko hän,
että heiluttelu saisi veren kiertämään
ja säästäisi melkein vuosisadan ajan
palvelleet jalat?
Yön pitkinä tunteina
ne ovat kasvaneet -
toiveemme ja pelkomme.
Aamulla ne on kohdattava
silmästä silmään ja
päätettävä,
kumpi niistä saa vallan.
ja säästäisi melkein vuosisadan ajan
palvelleet jalat?
Yön pitkinä tunteina
ne ovat kasvaneet -
toiveemme ja pelkomme.
Aamulla ne on kohdattava
silmästä silmään ja
päätettävä,
kumpi niistä saa vallan.
2 kommenttia:
Päätökset jotka määräävät elämänkulun. Joitakin teemme itse, joitakin elämä tekee puolestamme. Jotain mitä olen vuosien varrella oppinut on se, että päätöksiä ei ikinä kannata tehdä väsyneellä mielellä, meillä on aina huominen. Päätös, päätöksen teko, päättäväisyys, ne kuullostavat kaikki vahvoille sanoille. Päätökseen pääsemiseen ja päätöksen tekoon tarvitaan päättäväisyyttä. Ja joskus näihin kaikkiin tarvitaan aikaa. Paljon aikaa ja loputtomasti voimia, mutta ehkä sen kaiken jälkeen syntyy hyvä päätös. Toivon niin koko sydämeni pohjasta.
Marille: Kiitos. Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen alkaa tuntua siltä, ettei aikaa enää ole.
Mitä se sitten tarkoittaa, sitä en tiedä vielä itsekään.
Lähetä kommentti