Leivoin vanhempien hääpäiväksi
mehevän mustaherukkakakun.
36 vuotta vihkiäisistä.
Sitä kelpaa juhlistaa suuremman luokan herkulla.
Herukkakaun pohjaksi käy hyväksi havaittu sacherkakkutaikina.
Ohje löytyy Valittujen Palojen Kodin suuresta leivontakirjasta.
3 valkuaista
0,25 dl sokeria
3 keltuaista
0,5 dl sokeria
100 g margariinia
0,5 dl sokeria
45 g tummaa suklaata
1,25 dl vehnäjauhoa
0,5 dl perunajauhoa
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Voitele irtopohjavuoka.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.
Lisää sokeri ja vatkaa vielä hetki.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi.
Kun vatkaat tässä järjestyksessä, vatkaimia ei tarvitse pestä välillä!
Sulata suklaa, anna sen jäähtyä hieman ja lisää rasva-sokerivaahtoon.
Sekoita joukkoon keltuaisvaahto,
keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä
valkuaisvaahto.
Kaada taikina vuokaan. Tasoita pinta.
Paista 175 asteessa noin 55 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä vuoassa noin viisi minuuttia ja kumoa sitten.
Täyte valmistuu näppärästi näin:
Vatkaa purkillinen vispattavaa vaniljakastiketta vaahdoksi.
Lisää noin 1,5 dl esimerkiksi mustaherukkahyytelöä.
Vatkaa sekaisin.
Liota neljä liivatetta vedessä.
Liuota liivatteet kiehuvaan mehutilkkaan.
Lisää vaniljavaahtoon ja sekoita.
Levitä seos jäähtyneelle kakkupohjalle.
Vie kakku kylmään ja anna jähmettyä yön yli.
2 kommenttia:
36 vuotta, se on kyllä kunnioitettava saavutus. Mielestäni voi ihan hyvin sanoa kunnioitettava, sillä kyllä niihin vuosiin on varmasti mahtunut paljon, ihania juttuja ja raskaitakin aikoja. Ja silti ihmiset pysyvät yhdessä ja rakkaus kasvaa ja kehittyy. Se on ihmeellistä.
Kirjailijattarelle: Ihmeellistä, se on totta.
Mutta kaikkein ihmeellisintä minusta on se, että kaikkien yhteisten vuosiensa ja vuosikymmeniensä jälkeenkin he näyttävät toisinaan vastarakastuneilta, varsinkin silloin kun kulkevat käsi kädessä.
Lähetä kommentti