Liukasta laskiaista ja hyvää naistenpäivää!
Maidottomat, kananmunattomat, soijattomat
herkkupullat valmistuvat näin:
Lämmitä 5 dl vichyä kädenlämpöiseksi.
Liuota vichyyn kokonainen hiivapala.
Lisää puolisen teelusikallista suolaa,
ruokalusikallinen kardemummaa sekä
puolitoista desilitraa sokeria.
Lisää taikinaan vähitellen yhteensä noin 1,7 litraa vehnäjauhoja.
Lisää taikinaan alustamisen loppuvaiheessa
noin 150 g maidotonta ja soijatonta margariinia.
Vaivaa taikina joustavaksi ja anna kohota hyvin.
Pyörittele kohonneesta taikinasta
reilunkokoisia pullia.
Kohota pullat, voitele ne sokerivedellä ja ripottele pinnalle raesokeria.
Paista 225 asteessa kullanruskeiksi.
Leikkaa jäähtyneet pullat kahtia.
Lusikoi pohjalle mansikkahilloa ja
päälle esimerkiksi vaahtoutuvaa kauravaniljakastiketta.
Täytettä tulee olla niin paljon, että
syödessä syntyy vähän sotkua.
Vaahtoviikset kuuluvat laskiaiseen!
2 kommenttia:
Totta, vaahtoviikset kuuluvat laskiaiseen :)
Kirjailijattarelle: Joskus pitää aikuisellakin olla lupa näyttää syödessään hassulta. Niin voi tehdä laskiaispullan syönnin lisäksi myös piimää juodessa ja tippaleipää, spagettia tai tuhatlehtileivosta syödessä.
Lähetä kommentti