En ollut aikoihin muistanut
vanhaa kapsäkkiä,
joka on täynnä kortteja ja kirjeitä
vuosien varrelta.
Kirjepinkkoja selatessa
tuli ikävä
sitäkin vanhaa neitiä,
joka vei meitä teatteriin ja
tarjosi väliajalla limonadit ja leivokset
ja joka oli valinnut minulle lähetettäväksi
juuri sen tietyn kortin, koska se muistutti minusta.
Jos hän eläisi vielä,
lähettäisin nyt pitkän kirjeen.
Tallessa ovat kaikki nekin kirjeet ja kortit,
joilla tapetoin seinän
sinä kesänä,
jonka vietin sairaalassa.
Minä ilahdun jokaisesta kortista,
joka ainoasta kirjeestä,
joka ikisestä käsin kirjoitetusta sanasta,
kynällä kirjoitetuista
rakkaista terveisistä.
2 kommenttia:
Minullakin on tuollainen kirjenippu, minkä olen sitonut jo lapsena valkealla silkkinauhalla. Suurimpia aarteita mitä minulla on tallessa. Joskus mietin, että olisi hauska tavata niitä lapsuuden kirjekavereita mitä löysi teksti-tv:n ja lehtien ilmoituksista ja kysyä mitä minä kirjoitin heille. Mutta ehkä se olisi vähän hassua!
Marille: Hassua varmaan, mutta myös aivan loistavaa! Mieti nyt: eikö olisi jännää tietää, mitä niille ihmisille nyt kuuluu. Eikä elämässä sitäpaitsi ole koskaan liikaa (harvoin edes tarpeeksi) hassuutta!
Ja vielä postikorteista puheenollen: sinun korttisi ovat aina päivän piristys!
Lähetä kommentti